Nyt olen ollut jo 7kk Saksassa – miten aika kuluukin niin nopeasti. Täällä on jo melkein kuin kesä; pidin viikko sitten ensimmäistä kertaa shortseja ulkosalla, kun kokoonnuttiin kaveriporukalla pelaamaan lentopalloa Lahnin varteen. Toivottavasti tänne ei iske se kuuluisa takatalvi.
Tällä hetkellä vietän ns. Lomaa; viime lukukauden kurssit on tullut suoritettua ja näiden kahden lukukauden välillä on hieman yli kuukauden pituinen loma. Opiskelu täällä on aivan erilaista kuin Suomessa; valitset lukukauden alussa kurssit jotka haluat suorittaa ja kyseiset kurssit kestävät lukukauden loppuun asti. Kesälukukauden alussa taas sama kurssienvalitsemispaniikki – can’t wait.
Valitsin talvilukukaudelle 5 kurssia. Jokainen kurssi pidettiin saksankielellä, mutta oman tiedekunnan kurssien diat olivat aina englanniksi. Sain myös tehdä tentit englanniksi, mikä oli helpotus. Kun istuin saksankielisillä luennoilla, tuntui välillä siltä että haaskasin vain aikaani. Varsinkin kun yksi proffa tulee Baijerista, eikä osaa edes kirjoittaa luettavan näköistä tekstiä – siinä oli ymmärrys vähissä. Onneksi sain jakaa frustraationi kämppikseni kanssa, joka itse tulee Jenkeistä, eikä todennäköisesti ymmärtänyt sanaakaan luennoilla.
Vaihtareiden ”huolenpito” täällä Gießenissä ei ole vakuuttanut meikäläistä. Ellen olisi tullut kesäkurssille syyskuun alussa, olisin todennäköisesti ollut aivan pihalla kaikesta. Yliopisto ei järjestä vaihtareille minkäänlaisia tilaisuuksia, eikä muutenkaan ota meitä huomioon – tai ainakin musta tuntuu siltä. Asuntolat ovat aivan järkyttävässä kunnossa, melko huono kurssitarjonta ja mahdollisuus tutustua paikallisiin opiskelijoihin on vain oman aktiivisuuden varassa. Jos sattuisin olemaan hissukka, olisin varmasti todella yksinäinen. Toisiin vaihtareihin saa yhteyden vain sillä, jos joku omasta tuttavapiiristä on sattunut törmäämään näihin ”uusiin” vaihtareihin ja ottanut mukaan porukkaan.
En kuitenkaan sano, että Gießen olisi huono vaihtoehto – ei todellakaan. Kunhan vain tuot oman kärsivällisyytesi mukanasi, oot aktiivinen ja sussa on ns. ”munaa”, pärjäät täällä varmasti. Tämä taitaa kylläkin päteä kaikkiin muihinkin vaihtokohteisiin.
Ensimmäiset kaksi kuukautta tuli kulutettua suurimmaksi osaksi baareissa. Se tulikin sitten huomattua jälkeenpäin ja päätin hankkia salikortin (Y). Oli tosi vaikea asennoitua siihen, etten ole täällä lomalla. Asun täällä. On ollut jotenkin hassua luoda normaalia elämää tänne; olin niin aktiivinen ja aina menossa Lapin yliopistossa, että täällä aika käy välillä hieman tylsäksi.
Ehkä se kahden kuukauden baareilu oli kuitenkin sen arvoista, sillä olen saanut elämääni kaksi varmasti ikuista ystävää; Annika ja Alex. Annikan bongasin baarin jonosta ja oli pakko kehua hänen aivan mielettömän upeaa tukkaa. Sen jälkeen ollaankin oltu joka päivä yhteyksissä ja lähdetään huhtikuussa yhdessä Lontooseen. Alexiin tutustuin jo ensimmäisen viikon aikana ja nyt ollaan oltu kämppiksiä 6 kuukautta. Nämä kaksi aivan ihanaa ihmistä ovat tuoneet mun elämääni niin paljon iloa, että ajatuskin siitä, etten enää tule näkemään tämän vaihdon jälkeen heitä joka päivä, tuntuu ihan hirvittävän kamalalta.
Marraskuussa juhlittiin Alexin synttäreitä, ja se ilta taitaa jäädä mun muistoihini ikuisesti. Tapasin nimittäin Friedelin, tämänhetkisen poikaystäväni. Se taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä. Kamalan vaikea pidättää kyyneliä, enää alle puolet jäljellä…
Saksa on tuonut mukanaan niin paljon, en edes tiennyt kuinka paljon voi 7 kuukauden aikana tapahtua. Enää 5 kuukautta jäljellä ja pelottaakin ajatus takaisintulosta. Tietysti iso ikävä Rovaniemelle ja sitä ihanaa opiskelijaelämää, mutta se kaikki mitä olen ehtinyt saada kokoon täällä… Tuntuu kamalalta ”heittää” se kaikki pois.
Kun harkitsin vaihtoon tuloa, en edes ajatellut sitä, miltä tuntuu palata takaisin ”normaaliin” elämään. Olen pahoillani siitä, kuinka tämä postaus on kamalan surullinen. Olen todella iloinen, että päätin lähteä ja elämässä kuuluukin ottaa vastaan haasteita ja kokea kaikkea mahdollista. Mutta se, kuinka paljon tämä vaihtokokemus voi sekoittaa pakkaa, ei tullut mieleenikään 7 kuukautta sitten. Olen niin kiitollinen tästä kaikesta – pitää vain nauttia siitä, mitä on vielä jäljellä.
Odotan innolla kesää ja sitä, kuinka paljon vielä tässä voi tapahtua. Elämä on ollut täällä välillä kuin suoraan saippuasarjasta. Odotan kaikkia niitä tunteita, kokemuksia; suruja ja iloja. Kaikella on tarkoituksensa. Nyt olen rakastunut, onnellinen, aloitan uuden lukukauden, lähetän huomenna työhakemuksen ja saksankieli on alkanut sujumaan. Kaikki on hyvin.
Meri