Arkistojen kätköistä: Astan viimeisimmät kuulumiset Japanista
Vaikea uskoa, että vaihtovuotta on jäljellä enää kaksi kuukautta! Kevätlukukausi alkoi huhtikuussa ja sama kursseille ilmoittautumisen rumba on taas käyty läpi. Täälläkin kursseille ilmoittaudutaan lukukausittain ja se käy kätevästi YPU portaalin kautta. Sivut ovat kuitenkin japaniksi, mutta onneksi meillä on tuutorit meitä auttamassa. Opiskelu jatkuu elokuun alkuun, jonka jälkeen on koeviikko. Koeviikon jälkeen koulu loppuu, täällä alkaa syysloma ja itsellä alkaa matka takaisin Suomeen.
Syyslukukaudella täällä on enemmän vaihtareille suunnattuja kursseja englanniksi, koska amerikkalaiset vaihtarit ovat täällä vain syyslukukaudella. Oli oikea ratkaisu aloittaa vaihto lukuvuoden puolestavälistä, kun sai rauhassa tutustua uuteen elämänmenoon. Kevätlukukauden alku oli kuin olisi aloittanut syyslukukauden Lapin yliopistossa. Ainejärjestöjen sijaan kerhot esittelivät toimintaansa ja yrittivät saada uusia ykkösiä tulemaan mukaan kerhotoimintaan. Tuntui kuin olisin palanut takaisin oman fuksivuoden alkuviikoille.
Itsellä aika kuluu täällä kavereiden kanssa hengaten, mutta lueskellen myös JLPT:hen (Japanese Language Prificiency Test) ja hoidan Rovaniemen asioita ensi lukuvuotta varten. Tuntuu ihan uskomattomalta miten nopeasti aika täällä onkaan kulunut. Vastahan minä olen tänne tullut, mutta viime viikolla ostin jo lentolipun koti-Suomeen. Tunnetilat kulkevat vuoristorataa, toisaalta haluaisin viettää vielä enemmän aikaa täällä, mutta toisaalta taas olisi mukava käydä kotonakin. Olen saanut täällä paljon ihania kavereita, oppinut paljon uusia asioita ja saanut paljon uusia näkökulmia. Hassua miten hyvin olen kotiutunut tänne.
Terveisin,
Asta